Matalapalkka-alojen ammattilaisten on todella tärkeää kuulua ammattiliittoon, muistuttaa palkitun Armotonta menoa -hoivadokumentin ohjaaja Susanna Helke.
Työnantajan arvostelu on kiellettyä, ahtaalle ajetut vanhushoivatyöntekijät laulavat kuorossa. Välillä valkokankaan täyttävät lähikuvat kasvoista, joista kuvastuvat turhautuminen ja sapetus.
Ohjaaja Susanna Helken dokumenttielokuva Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja on jo ennen ensi-iltaansa ehtinyt niittää tunnustusta, muun muassa Tampereen elokuvajuhlien ja Docpoint-festivaalin pääpalkinnot. Suuren yleisön nähtäväksi se tulee perjantaina 8. huhtikuuta.
Se ei ole ainoastaan ajankohtainen puheenvuoro vaan hätähuuto. Hoiva-alan työntekijöiden paine, väsymys ja alipalkkaus tulevat katsojan iholle.
Katso tästä Armontonta menoa -elokuvan traileri:
Vanhushoivan ammattilaiset näytetään kahdessa ympäristössä: työn arjessa ja hoivalaitosten käytävillä laulamassa kuorossa. Tapahtumat keskittyvät suurelta osin Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Kaavin kuntaan, jossa vanhushoivan yksityistäminen etenee.
Myös hoidettavien asema on läsnä. Sysimustaa huumoria syntyy siitä, että absurdit tilanteet ovat totisinta totta – esimerkkinä kohtaus, jossa vanhuksen kohtaajaksi on passitettu ihmisen sijasta robotti.
Pirun kiukkuinen veronmaksaja
Susanna Helke päätti tehdä elokuvan hoivakriisistä pari vuotta sitten, kun vanhusten laitoshoidon ongelmista nousi julkinen kohu.
Hoivan jatkuva tehostaminen johti pahoihin virheisiin. Yksittäinen työntekijä joutui tavan takaa tekemään monen edestä töitä ja asiakkaat saivat puutteellista hoitoa.
Koska Helke on myös veronmaksaja, tilanne teki hänestä ”pirun kiukkuisen”. Elokuvataiteilijana hän taas halusi antaa kanavan alan ammattilaisten äänelle ja tehdä hoivakriisistä siten kouriintuntuvan.
Lue lisää: Sormet syvällä veronmaksajan kukkarossa: Hoivajätit kasvavat ryminällä – voitot häipyvät veroparatiiseihin
– Ryhmä, jonka tulisi saada enemmän näkyvyyttä, on paperittomat.
Hänen mielestään hoivakriisi jää abstraktiksi ja etäiseksi, sillä sen ratkaisemisesta puhutaan viranomaiskielellä, kestävyysvajeen ja kehysraamien kaltaisilla termeillä. Toimintaa pyörittävä koneisto piiloutuu yleisön silmiltä.
– Kun toimitaan julkisilla varoilla, kaiken pitäisi olla äärimmäisen läpinäkyvää, sanoo Helke.
– Miksi neuvottelemme siitä, saavatko ihmiset elämänsä loppuun asti ihmisarvoista kohtelua?
Helken mukaan hoivaskandaalit ovat johtaneet yksittäisten asioiden korjausliikkeisiin, mutta perusongelma on jäänyt ratkaisematta. Alan rakenteita mädättävästä tehokkuusajattelusta tuli Armotonta menoa -elokuvan näkökulma.
– Minulle avautui, että kyse on syvästä korroosiosta eikä yksittäistapauksista. Juurisyy liittyy rahan ja tehon sekä etiikan ja hoivan väliseen yhtälöön. Koko ajatus tehokkaasta hoivasta on täysin ristiriidassa sen kanssa, mistä hoivassa on kysymys. Miksi edes neuvottelemme siitä, saavatko ihmiset elämänsä loppuun asti ihmisarvoista kohtelua?
Helke ja toinen käsikirjoittaja Markku Heikkinen pyysivät elokuvaa varten hoitajilta ympäri Suomen kirjeitä siitä, millaisena he kokevat työnsä arjen. Säveltäjä Anna-Mari Kähärä työsti kirjeistä lauluja. Kirjeet toivat esiin ammattikunnan kollektiivisen ahdingon, ja lauluelokuva oli tunteisiin vetoava tapa kuvittaa kokemus.
Ylivoimainen enemmistö hoitajista kieltäytyi tulemasta mukaan nimellään tai kasvoillaan. Heitä pelotti, että työpaikka lähtee alta.
Naisten luullaan elävän pyhällä hengellä
Tehostamiskierre johtaa nykyisten hoitajien joukkopakoon sekä siihen, ettei ala houkuttele uusia osaajia. Tulevaisuudessa hoidettavia on yhä enemmän.
Elokuvassa hoitoalan asiantuntija pohtii, että tehostaminen on lyhytnäköistä myös alasajajien itsensä kannalta. Jossakin vaiheessa hekin ovat vanhoja ja tarvitsevat hoivaa.
Susanna Helke vetää aliarvostuksesta yhtäläisyysmerkit sukupuoleen: naisten kuvitellaan tekevän hoitotyötä pyhän kutsumuksen voimalla. Toisaalta päättäjillä on harhakuva siitä, että julkisen talouden piirissä työskentelevien moraalissa ja työtavoissa olisi jotakin löysää, jota on kiristettävä.
– Työtä tekevällä porukalla on korkea henkilökohtainen eetos. Ihmiset palavat loppuun, kun he joutuvat tekemään oman etiikan vastaisesti. Raskastakin työtä pystyy tekemään palamatta loppuun, jos sen ehtii tehdä kunnolla.
Helke sanoo, ettei halua osoittaa ketään sormella. Kysymys on kieroon kasvaneista rakenteista eikä yksittäisten toimijoiden pahuudesta.
– Pitää katsoa, mikä tehokkuusajattelun logiikka on ja mistä se tulee. Se on yhteisesti hyväksyttyä.
Hoiva-ala ei kärsi arvostuksen puutteesta yksin. JHL vaatii kevään sopimusneuvotteluissa reilua palkkaa kaikille kunta-alan ammattilaisille. Susanna Helkellä on kriisiin yksinkertainen ratkaisu: lisää liksaa.
– Naiset ovat altavastaajia. Miesvaltaisille aloille löytyy aina yhteiskunnan tuki.
Helke muistuttaa, että hoivatyö on raskasta ja äärimmäisen kriittistä meille kaikille. Eettisesti velvoittavassa työssä omien etujen puolustaminen lakkoilemalla on herkkä asia, mutta jos palkkaa ei muuten heru, ovat vaihtoehdot vähissä.
– Aina tulee jotain, ensin koronaa ja nyt sotaa. Koskaan ei ole ”oikea aika” vaatia kohtuullista palkkaa.